Hohto-elokuvaa kuvattiin Timberline Lodge -hotellilla.

MATKAILU. Maailmalta löytyy sikermä selkäpiitä karmivia hotelleja. Hotels.com listasi hotelleja, joihin liittyy kauhistuttavia tarinoita. Uskaltaisitko sinä yöpyä näissä hotelleissa perjantaina 13. päivä?

Hohto-elokuvan maisemissa: Timberline Lodge, Oregon, Yhdysvallat

Muistatteko Stephen Kingin kirjaan perustuvan Stanley Kubrickin ohjaaman kauhuklassikko Hohdon? Jack Nicholsonin tähdittämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat The Overlook -nimiseen hotelliin, jonka talvihoitajan tehtävät Nicholsonin roolihahmo kirjailija Jack Torrance ottaa perheineen vastaan. Pitkän talven aikana Jackin mielenterveys pettää, ja meno muusta maailmasta eristyksissä olevassa hotellissa muuttuu karmivaksi. The Overlook -hotellia ei oikeasti ole olemassa, mutta elokuvan ulkokuvauksia varten Kubrick valitsi juuri Mount Hood -vuoren juurella jylhissä maisemissa sijaitsevan Timberline Lodge -hotellin.

Vanhan laivan kummitukset: Hotel Queen Mary, Long Beach, USA

Queen Mary on entinen valtamerialus, jossa on legendan mukaan kuollut 1500 ihmistä. Laivan historiasta liikkuu useita yliluonnollisia tarinoita: laivan kokista esimerkiksi kerrotaan, että ruoan tasoon tyytymätön miehistö työnsi hänet uuniin ja poltti hänet. Monien laivalla kuolleiden matkustajien ja miehistön jäsenten huhutaan kummittelevan alakannella. Merimiehet kertovat, että laiva on ollut kirottu siitä asti kun Hitler lupasi suuren palkkion sille, joka pystyy upottamaan laivan. Hytissä B340 kerrotaan olleen niin paljon yliluonnollista toimintaa, että sitä ei enää edes myydä majoituksena. Hotellissa järjestetään ”kummitukset ja legendat” -kierrosta.

Puhelut tyhjästä huoneesta: Brown Palace Hotel & Spa, Denver, USA

Denverin Brown Palace Hotel & Spa avattiin vuonna 1892, ja pitkän historiansa aikana se on kerännyt oman kokoelmansa kummitustarinoita. Hotellin ylimmissä kerroksissa vuokrattiin pysyviä asuntoja vuosina 1940–1955. Rouva Louise Crawford Hill oli hotellin vakioasukas huoneessa 904. Myöhemmin näiden kerrosten ollessa remontissa historiallisen opastuskierroksen aikana kerrottiin tarinoita huoneistojen entisistä asukkaista. Kun opastuskierroksen vetäjä kertoi rouva Hillin elämästä ja sydänsuruista, hotellin vaihde alkoi saada puheluita huoneesta 904. Puhelimesta kuului kuitenkin vain häiriöääniä. Huone 904 oli tyhjennetty kaikista huonekaluista, eikä siellä ollut puhelinta remontin aikana. Kierroksen vetäjä lopetti kertomasta rouva Hillin tarinaa kierroksillaan, ja puhelut huoneesta 904 loppuivat.

Kummitus maalauksen inspiraationa: Partner Ayala Berganza, Segovia, Espanja

Segoviassa sijaitseva Ayala Berganza on entinen palatsi. Rakennuksen kauneus on ristiriidassa talon traagisen maineen kanssa. Kolme varasta murtautui taloon vuonna 1892 tappaen omistajan, hänen palvelijansa sekä kissansa poikkeuksellisen julmalla tavalla. Murhaajat teloitettiin vuonna 1894. Rikos painui unohduksiin vuoteen 1902 asti, jolloin kuuluisa espanjalainen taidemaalari Zuloaga vuokrasi talon yhdessä ystävänsä Ramón Urangan kanssa. Legendan mukaan Urangan ensimmäisen kerran astuessa taloon, hän näki kellarissa hampaattoman naisen, joka palvoi saatanaa kynttilämenoin. Nainen oli nopeasti haihtunut takkaan. Zuloaga maalasi kuuluisan taulunsa ”San Millánin noidat” ystävänsä kertomuksen inspiroimana. Nykyään rakennus toimii kauniina hotellina, vaikkakin ihmiset kertovat öisin kuuluvista huudoista ja kirkumisista.

Omistajan vaimo asuttaa yhä huoneita: Napa River Inn, Napa, USA

Vain rohkeimmat uskaltavat yöpyä Kalifornian Napassa sijaitsevan Napa River Innin huoneissa 207 ja 208. Hotelli rakennettiin alun perin vuonna 1885, ja se toimi myllynä vuoteen 1975 asti. Entinen omistaja Robert Keig tappoi itsensä, ja hänen vaimonsa huhutaan yhä kummittelevan hotellissa. Rouva Keig lukitsi itsensä huoneisiin 207 ja 208 odottamaan omaa kuolemaansa. Henkilökunta kertoo, että huoneiden ovet yhä avautuvat ja sulkeutuvat omia aikojaan, vaikka huoneissa ei olisi ketään.

Välkkyvä valo tuonpuoleisesta: Congress Plaza Hotel, Chicago, USA

Välkkyvä valo tulkitaan usein viestiksi tuonpuoleisesta. Chicagon Congress Plaza Hotelissa valoja vilkuttaa itse hehkulampun keksijä, Thomas A. Edisonin. Huhutaan, että samassa hotellissa kummittelee myös entinen presidentti Franklin D. Roosevelt. Myös kuuluisan gangsteripomo Al Caponen väitetään kummittelevan hotellissa. Al Capone oli hotellin omistajana lyhyen aikaa ja piti sitä myös päämajanaan. Caponen jäljiltä olevien salaisten pakoreittien sanotaan vieläkin löytyvän hotellista.

Cult24

Powered By DT Author Box

Kirjoittanut Pauli Jokinen

Tagged with:
 

Comments are closed.