MEDIA. Tuoreen tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista eli 1,8 miljoonaa kansalaista kopioi musiikkia, elokuvia ja tv-ohjelmia laillisesti omaan käyttöönsä.

Laillisesti kopioitujen musiikki- ja videotiedostojen määrä oli 548 – 678 miljoonaa kappaletta. Muut lähteet, kuten verkkokaupoista ostetut tai laittomasti kopioidut musiikki- ja videotiedostot mukaan lukien kopioinnin määrä oli arviolta 1,7 miljardia tiedostoa vuodessa.

Musiikkia kopioitiin tavallisimmin alkuperäisiltä cd-levyiltä ja videoita tv-lähetyksistä. Yleisimmin musiikkia kopioitiin mp3-soittimeen, matkapuhelimeen ja tietokoneelle. Videoita kopioitiin eniten tallentavalle digiboksille tai tietokoneelle.

Tiedot kertoo yksityisen kopioinnin määrää selvittänyt tutkimus, jonka toteutti Taloustutkimus Oy hyvitysmaksun neuvottelukunnan toimeksiannosta.
Neuvottelukunnassa ovat edustettuina tekijänoikeusjärjestöt, laitevalmistajat ja maahantuojat sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö. Tutkimuksen tilaajana toimi Teoston hyvitysmaksuyksikkö.

Tutkimus toteutettiin henkilökohtaisina haastatteluina yli 3000:lle  15 -79-vuotiaalle suomalaiselle.

Cult24

Powered By DT Author Box

Kirjoittanut Pauli Jokinen

Tagged with:
 

Comments are closed.