Tommy Tabermannin runoista sävelletty levy
MUSIIKKI. Tommy Tabermannin runoista on tehty levy nimeltä Niitylle minä sinut veisin. Levyn kappaleet on säveltänyt Toni Edelmann. Levy ilmestyy 17. elokuuta, ja julkaisijana on Suomen Musiikki. Musiikista vastaa Edelmannin lisäksi Eija Ahvo, Susanna Haavisto ja Juha Tikka. Tommy Tabermann kuoli heinäkuussa 2010.
Toni Edelmannilla ja Tabermannilla on pitkä yhteinen historia.
- Tapasin Tommyn ensi kertaa Vanhan Kuppilassa 1970-luvun alussa. Kerroin hänelle, että olin säveltänyt kaksi hänen runoaan: Mahdollisuus ja Laulu kärsivästä sydämestä. 35 vuotta myöhemmin sävelsin nuo runot uudestaan osaksi Hyvänyön iltasoiton, Edelmann muistelee.
- Tuon ensimmäisen tapaamisemme jälkeen olimme Tommyn kanssa yhteydessä silloin tällöin. 1970-luvulla jopa esiinnyimme yhdessä. Tommy luki runojaan ja minä soitin pianolla hiljaista musiikkia taustalla. Pidin hänen tavastaan lausua omia runojaan. Silloin tällöin kohtasimme myös Lauttasaaren nyrkkeilysalilla.
Cult24
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















