Kuva: Suomen Kansallisteatteri.
TEATTERIARVIO. 14. ja 15.5. palestiinalainen Freedom Theatre vieraili Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Erityisesti jälkimmäinen päivä on näyttelijöille tärkeä, ohjaaja Udi Aloni kertoo ennen esityksen alkamista, sillä 15.5. olisi Juliano Mer-Khamisin syntymäpäivä, ellei tätä olisi murhattu teatterin porteilla edellisen vuoden keväänä. Mer-Khamis oli juutalainen, palestiinalaisten oikeuksia ajanut näyttelijä-ohjaaja, joka perusti Freedom Theatren Jeninin pakolaisleirille vuonna 2006. While Waiting, sovitus Samuel Beckettin näytelmästä Huomenna hän tulee, on paitsi nuorten näyttelijöiden lopputyö, se on myös osa heidän surutyötään oppi-isän menetyksestä. Ei ole ensimmäinen kerta kun Beckettin teksti löytää kaikupohjaa sorrosta ja epätoivoisista olosuhteista. Nyt Beckettin lakoninen odottamisen kuvaus on lyöty yhteen palestiinalaisen todellisuuden kanssa, ja kaksi maailmaa resonoivat toisiaan vasten kiehtoen ja järkyttäen.
Näyttämökuva on yksinkertainen. Kolme ramppia ja metalliset tikapuut, jotka edustavat puuta. Siinä missä näytelmätekstissä puuhun ilmestyy toisessa näytöksessä muutama lehti, esityksessä tikapuut kääntyvät vain toisin päin. Tämä kertokoot jo jotain itsessään. Ikoniset kulkurihahmot ovat puun juurella. En ole yllättynyt siitä, että arabiankieli on lumoavaa kuultuna, kenties maailman rytmikkäin kieli, mutta yllätyn siitä, kuinka nopeasti totun vieraaseen intonaatioon ja pystyn keskittymään kielimuurin yli näyttelijäntyöhön.
Vladimiria ja Estragonia esittävät kaksi nuorta naista (Mariam Abu Khaled ja Batoul Taleb). Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi Freedom Theatren kulmakivistä, ja nuoret naiset kantavat loistavasti rooleja, jotka on perinteisesti varattu vanhoille karismaattisille miesnäyttelijöille. Tarinahan on yksinkertaisesti tämä: kulkurikaksikko odottaa Godot’a, joka ei koskaan saavu. Näytelmässä, jossa ei tapahdu mitään, tapahtuu paljon.
Ensimmäinen näytös ottaa vauhtia sirkusmusiikin tahdittamista takaa-ajoista ja slapstickista, Pozzo (Rami Hwayel) saapuu orjiensa kanssa Freestylerin tahtiin ja Luckyt (joita tässä esityksessä on kaksi: Mo’min Switat ja Rabee Turkman) tanssivat tanssinsa messevän reggaeton-rytmin takoessa. Näyttelijäntyö on kauttaaltaan fyysistä, ja klovneriaa käytetään sekä liikekielessä että aiheenkäsittelyssä laajemminkin. Puhutaan Palestiinasta ja muistellaan Kuolleenmeren makua, pian leikataan pieruvitsillä toisaalle. Klovniestetiikka ei ole itsessään uutta suhteessa Beckettin näytelmiin, mutta pakolaisten rinnastuminen klovneihin muodostuu minulle näkökulmaksi esitykseen. Klovni on joku joka nähdään mutta jota ei kuunnella, siksihän klovnit ovat niin usein mykkiä. Tässä esityksessä he ovat äänekkäitä. Toisessa näytöksessä rytmi laantuu ja painopiste siirtyy yhä enemmän dialogiin.
Katsoja on jatkuvasti tietoinen esityksen kaksoismaailmasta, vaikka siitä muistutetaan vain varovaisesti. Kummankin näytöksen alussa tarinoiva tricksteri, The Joker (Adi Khalefa), kertoo hieman Freedom Theatren näyttelijöiden matkasta Suomeen. Hän kertoo, kuinka siinä missä israelilaisen on syytä saapua lentokentälle kolme tuntia ennen koneenlähtöä, on palestiinalaisen parempi tulla kentälle kolme päivää aikaisemmin ehtiäkseen turvatarkastuksilta koneeseen ja muistelee lentokoneessa kauhistelleensa, kun jopa vessan ovessa lukee: OCCUPIED. Toisaalla tämän keveyden vastapainoksi Palestiinan todellisuus on läsnä myös suoran väkivaltaisissa kuvissa, kuten Vladimirin ja Estragonin paetessa kivääritulta metallitikapuun suojaan.
Beckettin näytelmä uudelleenmerkityksellistyy pysäyttävällä tavalla tässä kontekstissa. Herraskaisen Pozzon ja orja-Luckyen suhde kasvaa kuvaamaan omistussuhteita valtavasti itseään laajemmassa mittakaavassa ja heidän päätyessään tilanteeseen, jossa isäntä on sokea ja palvelijat mykkiä, voin vain korahtaa keuhkoni tyhjiksi oivaltamisen riemusta. Samoin Vladimirin sanat jäävät nyt vaivaamaan hyvinvointivaltion asukkia aivan uudella tavalla: nukuinko minä, kun toiset kärsivät? Nukunko minä nyt?
Huolimatta siitä, että epätoivoinen poliittinen tilanne lävistää esitystä – tai ainakin tapaa jolla suomalaisena sivustaseuraajana sitä katson – ei epätoivo jää päällimmäiseksi aiheeksi. Vaikka Vladimir ja Estragon riitaantuvat jatkuvasti, he pysyvät yhdessä. Toistuvin näyttämöele on heidän syleilynsä, johon he ottavat vauhtia koko näyttämön pituudelta. Ja vaikka he eivät kykene lähtemään toistuvista päätöksistään huolimatta, vaikka he jäävät yhä uudelleen vain aloilleen odottamaan jotain tietämättä mitä, heidän solidaarisuudessaan on jotain toiveikasta.
Arvio: 5/5
Antti Lehtinen / Cult24
Freedom Theatre: While Waiting. Vierailuesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 14.5. ja 15.5.
Rooleissa: Mariam Abu Khaled, Batoul Taleb, Rami Hwayel, Mo’min Switat, Rabee Turkman, Adi Khalefa
Ohjaus: Udi Aloni
Teksti: työryhmän sovittama Samuel Beckettin näytelmän Huomenna hän tulee pohjalta
Uusimpia arvosteluita
