Tässä ovat Suomen erikoisimmat museot – silliä, nauloja ja perämoottoreita
MUSEOT. Sunnuntaina päättyvän museoviikon kunniaksi Cult24 kääntää katseensa suomalaisiin museoihin. Listaamme tässä kymmenen kummallisinta museota ympäri maan.
1. Sonkajärven kansainvälinen pullomuseo
Sonkajärvellä sijaitseva pullomuseo avattiin vuonna 1986. Museossa on noin 5600 pulloa, joista suurin osa on saatu lahjoituksina ympäri maailman.
2. Silliperinnekeskus Dikseli
Rymättylän vanhassa sillipitäjässä sijaitseva Dikselissä on esillä vanhoja sillipurkkeja, sillinkäsittelylaiteitta ja valokuvia. Vanhat mustavalkofilmit kertovat sillinkalastusmatkoista Jäämerelle ja Islantiin. Keskuksen nimi tulee työkalusta, jolla sillitynnyrit on lyöty lukkoon.
3. Kansainvälinen kahvikuppimuseo
Posiolla sijaitsevassa kahvikuppimuseossa on esillä 2000 erilaista kahvikuppia yli 80 maasta.
4. Naulamuseo
Naulatehtaan toiminta alkoi Jokioisilla vuonna 1804. Naulamuseossa pääsee tutustumaan erilaisiin naulatehtaan tuotteisiin, työkaluihin ja naulatehtaan toiminnasta kertoviin valokuviin.
5. Putkiradiomuseo
Vuonna 1967 Kouvolaan avatussa radiomuseossa on yli tuhannen radion kokoelma.
6. Puuseppämuseo
Jurvassa Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa puuseppämuseossa on vaihtuvia kesänäyttelyitä, joiden teemoina ovat perinteikkään puunsepänteollisuuden eri osa-alueet.
7. Perämoottorimuseo
Nisse Häggblomin perämoottorimuseo sijaitsee Tirmossa, noin 25 kilometriä Porvoon keskustasta. Se on paitsi näyttelytila, myös ajankuva siitä, miltä perämoottorikorjaamo näytti viime vuosisadan puolella välin. Moottoreita on keralla näytillä viitisenkymmentä, ja korjaamon pöydällä on aina jokin moottori työn alla.
8. Jalkapallomuseo
Valkeakoskella sijaitseva Suomen Jalkapallomuseo esittelee suomalaisen jalkapalloilun historiaa palkintojen, valokuvien ja peliasujen avulla.
9. Tapettimuseo
Pohjoismaiden ainoa tapettimuseo perustettiin Toijalaan vuonna 1980. Museossa saa hyvän käsityksen tapettien painamisesta ja niiden valmistukseen käytettävistä tapettiteloista.
10. Varalan liikuntamuseo
Naisvoimistelun historiaa, valokuvia, voimisteluasuja ja -välineitä vanhassa huvilarakennuksessa. Liikuntaan liittyvää kirjallisuutta ja voimistelumusiikkia.
Cult24
Tagged with: museoviikko
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita

















