Suomalaistanssijat ehdolla merkittävän palkinnon saajaksi
TANSSI. Eeva Muilun ja Milja Sarkolan yhteisteos Ihmisen asussa nähdään heinäkuussa Wienissä arvostetun ImPulsTanz-tanssifestivaalin ohjelmistossa. ImPulsTanz on yksi keskeisimmistä kansainvälisistä nykytanssifestivaaleista. Ihmisen asussa kantaesitettiin Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa vuonna 2009.
ImpulsTanz-festivaalilla Ihmisen asussa on valittu mukaan myös festivaalin yhteydessä järjestettävään Prix Jardin d’Europe -palkintokilpailuun. Prix Jardin d’Europe on arvostettu eurooppalainen tanssipalkinto, joka myönnetään ansioituneelle nuorelle koreografille. Ehdokkaiksi on tänä vuonna valittu yhteensä 14 tanssitaiteilijaa teoksineen.
Ihmisen asussa -teoksessa esiintyvät Monika Hartl, Joanna Haartti, Niina Hosiasluoma ja Hanna Raiskinmäki. Valosuunnittelusta vastaa Heikki Paasonen ja lavastuksesta Kaisa Rasila ja Monika Hartl.
Cult24
MUSEOT & NÄYTTELYT
- Birger Kaipiaisen näyttely avautuu Espoossa
- Einon ja Väinämöisen rakkaustarina ja muita taidenäyttelyitä Helsinki Pride -viikolla
- Helsingin Taidehalli sai uuden johtajan
- Katutaiteilijat valtaavat suojellun rakennuksen Helsingin Suvilahdessa
- Piirrostaiteen historiaa käsittelevä osuus poistettu Vantaan taidemuseon näyttelystä
TEATTERI & TANSSI
- Jukka Linkolan Peter Pan -musikaali saa ensi-iltansa syksyllä
- Sanna Kekäläisen uusi tanssiteos ensi-illassa syksyllä - katso teaseri
- Aleksanterin teatterissa monipuolinen syksy - katso ohjelmisto
- Kohua aiheuttanut tv-sarja Tumma ja hehkuva veri siirtyy teatterin lavalle
- Ministeri Arhinmäki: "Kulttuurin säästöt kohdistettava muuhun kuin työntekijöihin"
ELOKUVA & TV
- AXA-elokuvateatteri järjestää tukikonsertin Korjaamolla
- Pikajuoksija Ben Johnson sai roolin Arto Halosen elokuvassa
- Onneli ja Anneli elokuvaksi - kuuntele käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälän haastattelu
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
KIRJAT
- "Käännös" voitti keskustakirjaston arkkitehtuurikilpailun
- Gummerus ja Elisa etsivät kilpailulla romaanikäsikirjoituksia
- Luekirja.fi-palvelussa voi lukea kirjoja kuukausimaksulla
- Riitta Taarastin kolumni: Empatiahoitoa kaunokirjallisuudesta
- Markus Lähdesniemi Bazar Kustannuksen johtoon: "Tavoite olla johtava käännöskirjallisuuden kustantaja Suomessa
Uusimpia arvosteluita
Uusimmat blogi-kirjoitukset











