Shia Labeouf tähdittää Sigur Rós -yhtyeen elokuvaa – katso video
MUSIIKKI. Islantilainen yhtye Sigur Rós julkaisee kolmannen elokuvansa Mystery Film Experiment –sarjassa. Kokeilussa tusina elokuvantekijöitä saivat pienen budjetin ja mahdollisuuden toteuttaa oman elokuvallisen näkemyksensä Sigur Rósin Valtari-levyn kappaleista.
Kolmas musiikkivideo on ohjaaja Alma Har’elin näkemys Fjögur Píanó –kappaleesta. Musiikkivideota tähdittää tunnettu Hollywood-näyttelijä Shia Labeouf. Fjögur Píanó on Alman ensimmäinen projekti sitten viime vuoden Tribeca Film Festivaleilla parhaana dokumenttina palkitun Bombay Beachin.
Cult24
Katso Fjögur Píanó:
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















