Näyttely kunnioittaa valokuvakirjojen tekijöitä
VALOKUVA. Suomen Valokuvataiteen museoon saapuu elo-syyskuussa Photobook Show, jonka ovat vuonna 2011 perustaneet brittiläiset valokuvaajat William Sadowski ja Kevin Beck.
Photobook Show järjestää vuodessa useita valokuvakirjanäyttelyitä. Helsingin näyttely on ensimmäinen tapahtuma Englannin ulkopuolella.
Sadowski ja Beck ovat yhteistyössä Johannes Romppasen kanssa luoneet kokonaisuuden, joka esitetään ensin Brigthonissa ja kaksi viikkoa myöhemmin Helsingissä.
Näyttelyn tarkoituksena on edistää valokuvakirjojen profiilia luovan ilmaisun välineenä. Photobook Show pyrkii myös lisäämään valokuvakirjojen yleistä näkyvyyttä keskustelutilaisuuksien ja työpajojen avulla.
Kansainvälisen kahden kuukauden avoimen haun jälkeen näyttelyyn on valikoitunut yli sadan kirjan kokonaisuus.
Photobook Show toimii myös valokuvakirja-arkistona internetissä. Toiminnan keskiössä ovat taiteilijalähtöiset omakustanteet ja itse tehdyt julkaisut.
Järjestäjät haluavat muistuttaa, että näyttelyn tarkoitus on antaa yleisölle mahdollisuus tutustua valokuvakirjojen koko kirjoon käsin tuntemalla ja selaamalla – kokemalla kirja sellaisena kuin se on tarkoitettukin.
D Book Show Suomen Valokuvataiteen museossa 31.8.-2.9.2012.
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















