Mustan lesken verkko täyttää koko huoneen Taidehallissa. Kuva: Pauli Jokinen.

KUVATAIDE. Taiteilija Tomas Saraceno yrittää ymmärtää maailmaa ja maailmankaikkeutta hämähäkkien kautta. Argentiinalaissyntyinen, mutta Saksassa työskentelevä Saraceno on rakentanut hämähäkinseitin, joka on moninkertainen tarkka suurennos mustan lesken verkosta. Saraceno valitsi teoksensa pohjaksi mustan lesken verkon, koska musta leski kutoo kolmiulotteista verkkoa.

Taidehallissa Helsingissä esillä oleva teos täyttää kokonaisen huoneen. Saracenon mukaan hämähäkinverkko ja maailmankaikkeus muistuttavat toisiaan ja ja ovat rakenteeltaan samankaltaisia. Hämähäkinverkon avulla voi saada jonkinlaisen käsityksen maailmankaikkeudesta.

Mustan lesken verkon geometriaa ei tunnettu kunnolla ennen kuin Saraceno ryhtyi työhön. Hämähäkinverkko kuvattiin lasersäteiden avulla ja mallinnettiin tietokoneella. Lopulta verkko rakennettiin uudestaan köysistä. Työ kesti kaikkiaan kaksi vuotta. 14 Billion -nimeä kantava teos on ollut esillä vain kaksi kertaa aikaisemmin. Teoksen nimi viittaa maailmankaikkeuden ikään.

Taidehallissa on esillä myös Saracenon toinen tilateos. Siinä elävät hämähäkit kutovat verkkojaan näyttelyn ajan.

Tomas Saraceno: 14 Billions -näyttely Taidehallissa Helsingissä, 18.8.-3.10.

Powered By DT Author Box

Kirjoittanut Cult24

Tagged with:
 

Comments are closed.