PV Lehtisen elokuvien sarja esitetään festareilla Kiovassa
ELOKUVA. Kiovan kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali järjestää Pohjoismaalaisten lyhytelokuvien viikonlopun 21.-23. kesäkuuta yhtäaikaisesti Kiovassa ja Lvivissa. Molemmissa kaupungeissa nähdään juhannuksena PV Lehtisen kansainvälisesti palkittujen vedellisten lyhytelokuvien erikoisnäytös ja siihen liittyvä Lehtisen ohjaajavierailu Kiovassa.
Näytös koostuu viidestä elokuvasta. Tapahtumassa nähdään Hyppääjä, Sirkka, Krooli, Keidas ja The Springboard Carousel. Tämän lisäksi nähdään uutta Pohjoismaista lyhytelokuvaa esittävässä näytöksessä myös Lehtisen ohjaama Sielunsieppaaja.
Sielunsieppaaja on valittu myös kilpasarjoihin Pärnun kansainvälisille elokuvafestivaaleille Viroon ja Guanajuaton kansainvälisille elokuvafestivaaleille Meksikoon.
Cult24
Tagged with: pv lehtinen
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















