Polaroid-näyttely esittelee polaroid-kuvien historiaa Suomen valokuvataiteen museossa. Kuva: Jenni Tepsa.

VALOKUVA. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Polaroid-katselmus avautuu elokuun 19. päivä Suomen valokuvataiteen museossa. Näyttelyssä on esillä noin 350 valokuvaa yli 150 taiteilijalta – mukana niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin nimiä.

Kansainväliset kuvat ovat saapuneet Suomeen Itävallasta West-Lichtin museosta. Kotimaisten polaroid-kuvien keräämisestä ovat vastanneet kuraattorit Otso Kantokorpi ja Martti Jämsä.

-Kaikki materiaalit piti etsiä käsin, koska valmista kokoelmaa ei ollut olemassa. Työ oli äärimmäisen kiinnostavaa ja yllätyksiä tuli vastaan, kertoo näyttelyn kuraattori ja kriitikko Otso Kantokorpi.

Kotimaisten kuvien osalta Polaroid-näyttely on läpileikkaus suomalaisen polaroid-kuvan historiasta, mutta se ei silti kata koko historiaa.

-Polaroid-valokuvia ei ole osattu arvostaa, koska ne on liitetty nopeaan, helppoon ja pinnalliseen populaarikulttuuriin, toteaa Kantokorpi ja jatkaa:

-Olen surullisen monissa tapauksissa kuullut kiinnostavista kokoelmista, jotka ovat vain hävinneet taivaan tuuliin, esimerkiksi Albert Järvisen ja Dave Lindholmin kuvaamat polaroidit.

Kantokorpi toivookin, että näyttelyn myötä polaroid-kuvien arvostus nousisi. Hänen mielestään polaroideissa värikylläisyys on parhaimmillaan häkellyttävä, eikä joitain asioita saa esiin kuin polaroid-kuvilla.

Näyttelyn kuvista välittyy Kantokorven mukaan leikkimielisyys, innovatiivisuus ja yhteisöllisyys, joka syntyy, kun kuva nähdään heti.

-Toivon, että ihmiset kaivaisivat kotonaan esiin sen kenkälaatikon, jossa polaroideja säilytetään, eivätkä heittäisi kuvia roskiin. Että niillä olisi edes kulttuurihistoriallinen merkitys, vaikka ne eivät taidetta olisikaan.

Polaroid-näyttely Suomen valokuvataiteen museossa 18.8.-2.12.2012

Powered By DT Author Box

Kirjoittanut Cult24

Comments are closed.