Näyttelyarvio: Juhani Koivumäen näyttely Galleria Å:ssa

Juhani Koivumäen teos Sarjasta Usko (2012).
NÄYTTELYARVIO. Turkulaisessa Galleria Å:ssa 30. maaliskuuta avattu Juhani Koivumäen näyttely ”Rinnakkaistodellisuus” tarttuu arvojen teemaan; niihin päämääriin ja arvoihin, joita kulttuuriteollisuus ja vallalla olevat tahot yksilölle syöttävät. Tässä yhteydessä näyttely käsittelee ihmisolennon kuvaa itsestään rinnastaen tämän minäkuvan seuraukset muun luomakunnan olemassaoloon. ”Rinnakkaistodellisuus” koostuu videoista, valokuvista ja ääninauhoista.
Näyttelynsä esittelylehtisessä Koivumäki lainaa Servania: ”Tyhmä itsevaltias voi pitää orjat kurissa rautakahleilla; todellinen valtiomies sitoo heidät paljon vahvemmin heidän omien ajatustensa kahleilla”. Lainauksen sanoma käy osuvasti toteen astuttaessa näyttelytilaan, pieneen neliönmuotoiseen huoneeseen, jossa temaattisesti harkitun ristikkäin asetellut teokset lävistävät keskellä seisovaa katsojaa muodostaen vastakohtaisuuksien ristiriitaisen, mutta samaan aikaan niin kovin tasapainoisen kokonaisuuden. Yhden seinän täyttävät valokuvat kuolleista eläimistä, kuten esimerkiksi rotasta, linnusta ja hirvestä. Myös vastakkaisella seinällä on yksi vastaavanlainen valokuva. Nämä kuvat ovat kokonaisuudessaan Usko-niminen teos, johon liittyy myös ääninauhalta kuuluva uskontunnustus jatkuvana toistona.
Kahdella muulla seinällä on videoteoksia. Toisessa niistä, teoksessa Tietoinen, nuoret henkilöt kertovat toiveammateistaan. Vastakkaisella seinällä taas näytetään videokuvia viimeisiä hetkiään viettävästä vanhuksesta sekä pienestä eloisasta vauvasta vuoteissaan. Henkilöt esitetään kahdessa eri kuvassa paikoin erikseen ja paikoin taas rinnakkain. Tämä teos kantaa nimeä Alku ja loppu.
Servanin lainauksen hengessä katsoja kahlitaan hänen omilla ajatuksillaan. Kuolleiden eläinten katsominen kuvottaa, nuorten tulevaisuudenuskoiset ajatukset sytyttävät kipinän toivosta ja rajattomista mahdollisuuksista ja lopulta kuolevan, luovuttaneen oloisen vanhuksen sekä ensihetkiään elävän vauvan katsominen rinnakkain kietoo kaiken yhteen; kokonaisuudeksi, jossa ollaan ikuisten vastakohtaisuuksien, mutta toisinaan niin pelottavan lähellä toisiaan olevien teemojen äärellä. Näitä ovat elämä ja kuolema, toivo ja epätoivo, usko ja lohduttomuus, tasa-arvoisuus ja eriarvoisuus jne., ja nämä kaikkineen saavat havahtumaan siihen ajatukseen, jonka mukaan yhteiskunnassamme suosiossa olevat arvot eivät aina edistä tasa-arvoisuutta saati sitten oikeudenmukaisuutta. Tämä koskee yhtäältä sitä, miten meitä ohjataan suhtautumaan muihin ja toisaalta sitä, miten meidät on orientoitu suhtautumaan itseemme; nuorissa ihmisissä on toivo ja heistä tulee olemaan hyötyä, mutta iäkkäät ihmiset voi sysätä syrjään, sillä he eivät edistä enää yhteistä hyvää. Tästä he ovat itsekin tietoisia, jolloin he luovuttavat tai syrjäytyvät. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että ”Rinnakkaistodellisuus” todella haluaa ottaa kantaa nykyajan ongelmiin.
Koivumäen näyttelyn ei voi sanoa olevan erityisen miellyttävä kokemus, mihin syynä on se, että se pakottaa kohtaamaan ongelmallisia asioita, joiden parantamisen eteen meistä jokainen voisi tehdä työtä. Liian harva meistä kuitenkaan näin tekee. Se, että ”Rinnakkaistodellisuus” iskee tällä tavoin omaantuntoon, tekee siitä juuri niin tavattoman vaikuttavan kuin se on. Näyttely olisi voinut sortua esimerkiksi pelkkään shokeeraamiseenkin, mutta näin se ei tee, sillä se ei ammu ylitse. Se näyttää meille palan varsin arkista todellisuuttamme, jonka pohjalta itse kukin voi kamppailla ajatustensa kahleiden kanssa.
Arvio: 5/5
Jaakko Virrankoski / Cult24
Juhani Koivumäen näyttely ”Rinnakkaistodellisuus” Galleria Å:ssa (Kaskenkatu 1, Turku) 30.3.–22.4.2012.
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















