Näyttelyarvio: Elina Merenmiehen näyttely Taidehallissa | cult24

Elina Merenmies: Baroque self-portrait, 2011. Kuva: Taidehalli

NÄYTTELYARVIO. Elina Merenmies (s.1967) nousee Taidehallin retrospektiivinsä myötä Suomen eturivin taiteilijoiden joukkoon. Näyttely Salaista iloa esittelee Merenmiehen tuotantoa eri vuosikymmeniltä. Esillä on musteella paperille tehtyjä töitä sekä öljyväri- ja temperamaalauksia. Mukaan on valittu toisiaan tukevia töitä eri vuosikymmeniltä ja ne esittelevät Merenmiehen tuotantoa kiinnostavasti. Kokonaisuus on ehyt ja hallittu.

Merenmiehen maalausjälki on äärimmäisen huolellista, mutta silti rennon ja pakottoman oloista. Suurten väripintojen ja pikkutarkkojen viivojen leikki tekee maalauksista kiinnostavia aivan läheltäkin tarkasteltuna. Värien käyttö on luontevaa ja oivaltavaa. Maalausten hienovarainen sävymaailma luo lumoavan syvyyden tunteen. Etenkin temperalla ja öljyllä maalattu Werewolf (1995-2011) tekee vaikutuksen lyyrisen maalaustavan, hurjan aiheen ja kiehtovan sävymaailman ansiosta.

Suurissa maalauksissa Merenmiehen tekninen taituruus pääsee hyvin esiin. Teknistä osaamista tärkeämmäksi maalauksissa kuitenkin nousee tunne ja tunnelma. Merenmiehen maalaukset vangitsevat ja lumoavat, niissä on samanaikaisesti jotain äärimmäisen tuttua ja vierasta. Merenmies käyttää  teoksissaan pohjana tunnistettavaa kauhukuvastoa ja ottaa niin ihmissudet kuin zombitkin rohkeasti haltuunsa. Teoksissa kauhu yhdistyy kauneuteen, tuloksena on voimakas oma maailma, jossa hurjat hahmot näyttäytyvät kovin sympaattisina ja jopa suloisina ja viehättävinä. Töiden pohdiskeleva ja havainnoiva pohjavire sitoo teokset hienosti yhteen.

Muste- ja tussitöissä Merenmiehen tuotannon leikillisyys tulee voimakkaammin esiin. Tämä näkyy myös töiden nimissä, Taiteilijan omakuva nuorena vampyyrimiehenä (2003) on sananmukaisesti muotokuva taiteilijasta nuorena vampyyrimiehenä. Osa mustepiirustuksista on hengeltään vakavampia ja otteeltaan havainnoivia. White phosphorus (2009) mustepiirustustuksessa on ihmishahmo puolilähikuvassa takaapäin nähtynä. Kuvassa ei äkkiseltään katsoen ole mitään kovin erityistä, mutta kuvauksen huolellisuus ja arvoituksellinen nimi sekä paperin sävyn ja musteen täydellinen liitto, luovat kiinnostavan rauhallisen, mutta pahaenteisen vaikutelman. Merenmies on mestarillinen satumaisen synkän tunnelman virittämisessä. Vaikka Merenmies hyödyntääkin populaarikuvastoa ja taidehistoriallisia viittauksia, puuttuu Merenmiehen töistä nykytaiteelle ominainen ironinen etäisyys. Tämä tekee teoksista raikkaita ja tuoreen tuntuisia.

Arvio: 5/5

Amanda Manner/Cult 24

Elina Merenmiehen näyttely Salaista iloa Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3, Helsinki) 21.1.-4.3.2012

Tagged with: