Kuva:Comusic Productions Oy

MUSIIKKI. Sunrise Avenue esiintyy kesäkuun lopulla Wienissä suuressa ulkoilmafestivaalissa. Suomalainen kestävän kehityksen asiantuntija Gaia Consulting Oy laski Sunrise Avenuen Donau Insel Festin keikan hiilijalanjäljeksi noin neljä tonnia hiilidioksidia, joka vastaa noin 25 000 kilometrin ajoa henkilöautolla. Keskimäärin suomalaisen hiilijalanjälki on 10 tonnia vuodessa.

Suurin osa päästöistä aiheutuu yhtyeen ja muun kiertuehenkilöstön lennoista Helsingistä Wieniin ja takaisin. Muita jalanjälkeen vaikuttavia tekijöitä olivat matkustaminen ja hotelliyöpymiset Wienissä, kaluston kuljetus laivalla ja kuorma-autolla keikkapaikalle sekä keikanaikaiset päästöt, jotka syntyvät pääosin keikan energiankulutuksesta. Laskennassa huomioitiin myös Sunrise Avenuen osuus festivaalialueen rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvasta energiankäytöstä.

Yleisön matkustusta ei otettu lukuihin, mutta päästöt vähenevät huomattavasti, mikäli festarikansa liikkuu julkisilla liikennevälineillä. Karkeasti arvioiden yleisön hiilijalanjälki on kutakin festivaalin esiintyjää kohti samaa suuruusluokkaa kuin Sunrise Avenuen keikan muut päästöt.

Cult24

Powered By DT Author Box

Kirjoittanut Cult24

Tagged with:
 

Comments are closed.