Miten kaikkien vihaama Kolmoskanava syntyi – muistatko vielä tunnarin?
TELEVISIO. Tutkija ja toimittaja Heikki Hellman käy uudessa teoksessaan läpi Kolmoskanavan, Suomen ensimmäisen täysimittaisen kaupallisen televisiokanavan vaiheet vuosina 1986-1992.Kuinka vanhat viholliset Yleisradio ja MTV löysivät toisensa ja päättivät perustaa yhteisen tv-kanavan? Miten aluksi raskasta tappiota tuottaneesta kanavasta tulikin menestys ja omistajiensa vakava kilpailija?
”Kolmonen viihdyttää kun vakava väsyttää”, mainosti uusi televisiokanava 25 vuotta sitten. Kolmoskanava onnistuttiin perustamaan siitä huolimatta, että sitä vastustivat melkein kaikki: niin suurten puolueiden puheenjohtajat pääministeri Kalevi Sorsan johdolla kuin aina pisteliäs tv-kriitikko Jukka Kajava, joka kutsui Kolmosta ”hömppätelevisioksi”.
Kolmoskanava perustettiin torjumaan satelliittikanavien uhkaa. Muutamassa vuodessa se onnistui voittamaan yleisön puolelleen. Kolmonen uudisti ohjelmatarjontaa tuomalla ruutuun muun muassa formulakilpailut ja NHL-jääkiekon, Suomen ensimmäisen aamutelevisio-ohjelman Huomenta Suomi sekä poliittisen satiirin Hyvät herrat.
Kolmoskanava perustettiin myös vahvistamaan Yleisradion ja MTV:n taloutta, vaikka se olikin koitua niille kalliiksi. Mutta laman iskiessä 1990-luvun alussa MTV selvisi ehjin nahoin juuri Kolmosen ansiosta. Vuonna 1993 Kolmoskanavasta tuli MTV3.
Kirja Koko illan ilo? tarkastelee, millaisen puolue- ja viestintäpoliittisen ädenväännön tuloksena kanava sai alkunsa ja miten se onnistui sille annetussa tehtävässä. Kirja perustuu haastatteluihin, lehdistöaineistoon sekä poliittisten puolueiden, Yleisradion ja MTV:n arkistolähteisiin. Yhdessä ne avaavat näkymän suomalaisen viestintäpolitiikan kabinetteihin. Kuka teki ratkaisut ja miten? Kirjasta paljastuu sekin, kuka keksi vuoden 1993 kanavauudistuksen. Oikea vastaus: Paavo Väyrynen.
Kirjoittaja, dosentti Heikki Hellman (s. 1955), on taustaltaan toimittaja, joka on aiemmin tutkinut muun muassa television kehitystä sekä kilpailun ja viestintäpolitiikan vaikutusta ohjelmatarjontaan. Hän työskentelee viestinnän, median ja teatterin yksikön johtajana Tampereen yliopistossa.
Cult24
Heikki Hellman: Koko illan ilo? Kolmoskanava ja television kaupallistuminen Suomessa (SKS)
Katso Kolmoskanavan virityskuva ja tunnari:
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















