Miksi teatterihipsterit halveksivat musikaaleja? | cult24

TEATTERI. Kansallisteatterin ohjelmistossa on ensi kertaa vuosikausiin musiikkifarssi ja Helsingin kaupunginteatteri tuottaa syksyksi poikkeuksellisesti kaksi musikaalia yhden sijaan. Musikaalit ovat teattereille perinteisesti hyvä lipputulojen lähde ja parin viime vuoden ajan ne ovat näkyneet kaikkialla, myös tosi-TV:ssä.

Teatterin tiedotuskeskuksen tilastoinnin viime näytäntökauden kolme katsotuinta esitystä olivat musikaaleja, vaikka musiikkiteatterin osuus teattereiden ohjelmistoissa on niukasti kutistunut. Musikaalit ovat säilyttäneet yleisönsä. Vakavammin teatteriin suhtautuvat ”taidepiirit” pyörittelevät kuitenkin silmiään. Myönnän itsekin suhtautuvani niihin aika nihkeästi, vaikka olen ohjannut ja näytellyt useammassa musikaaliproduktiossa.

Musikaalit ja muu ”hömppä” eivät oikein iske vannoutuneeseen teatterinharrastajaan. Jos joku taiteellisesti tiedostavista tutuistani päätyy katsomaan jotain musiikki-ilottelua, täytyy sitä selitellä, tyyliin ”Äiti pyysi seuraksi” tai ”Sain tosi halvat liput eikä ollu muuta tekemistä”. Eikä esitys tietenkään ollut hyvä, miksi ne tämmöistä esittää.

Musikaalit ovat teatterille hyvä juttu. Ne innostavat tavis-Tiinaa ja -Teppoa lähtemään teatteriin edes kerran vuodessa ja maksamaan vähän tyyriimmänkin pääsylipun. Tulevana teatterialan ammattilaisena minusta on ainakin ihan mukavaa, että teatteritoiminta on kannattavaa ja sillä voi elättää itsensä.

Usein valitetaan siitä, että musikaaleissa ei ole sanomaa tai sisältöä. Ne ovat viihdettä, ”höttöä”. Hyi hyi. Kyllä kaiken teatteriksi kutsuttavan pitäisi kertoa yleisölleen jotain terävää elämästä ja yhteiskunnasta.

Mutta eikös viihde itsessään ole jo eräänlainen mielenilmaus? Niin kuin että kaikkeen ei tarvitse suhtautua äärimmäisellä vakavuudella ja että on todellakin ookoo välillä höllätä nutturaa ja nauttia musiikista sekä tyhmistä vitseistä. Onhan musikaaleissa lisäksi yleensä jokin opetus. Useimmiten se liittyy rakkauteen tai ystävyyteen – niihin asioihin, jotka tekevät elämästä ankeassa maailmassa ihanaa. Niistä on ihan mukavaa saada välillä muistutus.

Toisaalta, on ihan mahdollista, että musikaalien karttamiselle on joku ihan oikeakin syy. Siis joku muu kuin taidehipstereiden tarve halveksua ja tuomita tuntematta kaikki, mitä kaikki muut käyvät katsomassa.

Tutkailin musikaaleista kirjoitettuja kritiikkejä, ja huomasin eniten moitteita satelevan huonosta tekstistä. Ihan kuin tekijöiden panos olisi vain noin 50 prosenttia. Viihteen ei ehkä tarvitse olla vakavaa, mutta vaikuttaa siltä etteivät musikaalien tekijät itsekään usko tekemisiinsä. Tai yleisöönsä. Kyllä ne Tiina ja Teppokin varmasti laatua arvostaisivat, eivät he tyhmiä ole.

Johanna Terhemaa / Cult24

 

 

Tagged with: