KIRJA-ARVIO. Ranskalaisen Delphine de Viganin kotimaassaan ylistystä saanut teos No ja minä on raskassävyinen ikäistään älykkäämmän Loun kasvutarina. 13-vuotias Lou loistaa koulussa, mutta sosiaalisissa tilanteissa Lou tuntuu jäävän itseään vanhempien koulukavereiden jalkoihin. Tyttö hallitsee pelkojaan erilaisten kielipelien ja laskuharjoitusten avulla. Erilaiset kaavat ja lainalaisuudet toimivatkin Loun pään sisällä omanlaisenaan eskapismina.

Esiintymiskammoinen Lou ottaa kouluesitelmänsä aiheeksi kunnianhimoisen tehtävän tutkia Pariisin asunnottomia. Ujo ja hermostunut tyttö toivoo voivansa perääntyä esitelmän teosta viime hetkellä. Kuin sattumalta hän kuitenkin tapaa kodittoman Non, jonka jälkeen esitelmän pitämisen vaikeus osoittautuu toissijaiseksi. No tutustuttaa Loun toivottomuutta pursuavaan maailmaan. Non todellisuus elää rinta rinnan Loun todellisuuden kanssa, mutta Lou huomaa, että kurjuus katoaa usein ihmisten kiireen taakse, metroasemien varjoisiin koloihin ja Pariisin kehäteitä ympäröiviin hökkelikyliin. Kahden maailman ristitulessa Lou pohtii lapsenomaisesti, mutta erityisen oivaltavasti länsimaisen yhteiskunnan epäreiluutta ja hyvinvointimme näennäisyyttä. Loun on vaikea ymmärtää, miten ihminen osaa matkustaa kuuhun ja tutkia dna:ta, mutta kukaan ei osaa tehdä mitään auttaakseen niitä, joiden alta elämän matto on vedetty pois.

Teoksen edetessä tarinaan ilmestyy mielenkiintoisia sivukertomuksia. Loun äiti on lukkiutunut kotiinsa ja isä itkee salaa kylpyhuoneessa. Loun vanhempia kohdannut suru on muokannut myös Loun käsitystä itsestään. De Vigan antaa vanhempien tunteille äänen Loun älykkään ja havainnoivan kertojaäänen kautta. Esille nousee myös nuoren tytön epävarma ja arkaileva ihastuksen herääminen vastakkaiseen sukupuoleen. Lou on iskenyt silmänsä luokkansa koleimpaan poikaan Lucakseen, joka on täydellinen vastakohta Loulle. Lucas jättää läksyt tekemättä, saa hylättyjä kokeista kokeiden perään ja viis veisaa opettajien huomautuksista.

No ja minä on de Viganin ensimmäinen suomennettu teos. Kansilehdessä kirjaa luonnehditaan nuorten aikuisten kirjallisuudeksi, joka on löytänyt yleisönsä myös aikuisten keskuudesta. Teos onkin helppolukuisuudestaan huolimatta oiva välipala myös vaateliammalle lukijalle. Euroopassa ja kotimaassammekin asunnottomuus on kasvava ongelma samalla kun tuloerot rikkaiden ja köyhien välillä kasvavat. De Vigan osoittaa että se, mikä aikuisille yleensä näyttäytyy lukuina ja numeroina on lapsen silmissä toisen hätää, kipua ja kyyneliä. Kirjan kertoja Lou tavoitteleekin omatunnon ääntä, jonka soisi löytyvän joka ikisen ihmisen sisältä. Teoksen tumma maailma muuttuu kirjan loppua kohden valoisammaksi. Lou huomaa tekevänsä mahdottomasta mahdollista, ja kirjan lopussa tytön ääni on itsevarma ja toiveikas. Teos kehoittaa lempeästi hyvien ajatuksien sijaan myös tekemään pieniä hyviä tekoja, sillä niillä voi olla yllättäviäkin seurauksia.

Arvio 3/5

Elina Tervonen / Cult24

Delphine de Vigan: No ja minä (WSOY), 233 sivua.

lähetä sähköpostilla