KIRJA-ARVIO. Kotimaisen esseekirjallisuuden kenttä on viime vuosina muuttunut melko ärhäkäksi ja poleemiseksi. Antti Nylénin, Timo Hännikäisen, Tommi Melenderin ja Anu Silfverbergin kaltaiset kirjoittajat ovat laatineet kokoelmia, joissa rahaa, valtaa, uskoa ja sukupuolten välisiä suhteita on möyhennetty paikoin radikaalistikin. Pitkän linjan esseistin ja runoilijan Markku Envallin uusin esseekokoelma Toinen jalka maassa ja muita esseitä pysyttelee kaukana tästä virtauksesta. Vimman tai yhteiskunnallisuuden sijaan kokoelma tarjoaa joukon rauhaisia muistiinpanoja ja ajatelmia, jotka käsittelevät kirjallisuutta ja elokuvaa sekä yleisyydessään lähes abstrakteja aiheita: kävelemistä, hiljaisuutta, suhdetta kuolemaan.
Toinen jalka maassa on jaettu viiteen lukuun tai esseeryhmään, joista ensimmäinen, yllämainittuja ”yleisiä aiheita” käsittelevä osio nousee selvästi ylitse muiden. Erityisesti kävelemisen runoutta hahmotteleva nimiessee soi kirkkaana ja lyyrisenä. Envallin runoteoksista tuttu aforistinen ja tiivis ilmaisu rauhoittaa ja puhdistaa tekstin: ”Kun katselee jotain äänetöntä, viimeinen asia josta tulee tietoiseksi on sen hiljaisuus.”
Kokoelman muissa osioissa on jotain hellyttävän vanhanaikaista. Vaikka Envall ei olekaan pönäkkä isänmaan ja kristinuskon puolustaja, hänen kirjoituksensa henkivät 1950-luvun tunnelmaa. Envall nostaa esseidensä aiheeksi esimerkiksi Uuno Kailaan, Saima Harmajan ja Runebergin Torpan tyttö -runon, mikä nykypäivänä tuntuu eräänlaiselta hullunrohkeudelta. Kuinka joku uskaltaa tarttua runoilijoihin, jotka on ihailtu, analysoitu ja kaluttu loppuun jo vuosikymmeniä sitten?
Vastaus lienee se, että esseistinä Envall yksinkertaisesti on konservatiivi. Hän käsittelee aiheitaan perinteisesti ja lempeästi. Monet esseet muistuttavat lahjakkaan abiturientin kirjallisuusanalyyseja. Äidinkielen aineistoaineesta olisi varmasti paukahtanut laudatur, mutta kirjallista rohkeutta puuttuu: tarkastelun kohteena olevia teoksia ei käytetä ponnahduslautana yleiseen ja syväluotaavaan, vaan havainnointi jää koulumaiseksi erittelyksi.
Toinen jalka maassa -kokoelmasta jää hieman väsähtänyt vaikutelma. Muutamat oivaltavat ja työstetyt esseet ilahduttavat silkalla olemassaolollaan, vaikka suuri osa teksteistä on kovin arkoja, oli syynä sitten kunnianhimottomuus tai liika kunnioitus arvostettuja taideteoksia kohtaan.
Arvio: 2/5
Helena Hakkarainen / Cult24
Markku Envall: Toinen jalka maassa ja muita esseitä (WSOY 2012), 195 s.
Uusimpia arvosteluita
