Kimmo Kaivanto elää kaupunkikuvassa
KUVATAIDE. Kuvataiteilija Kimmo Kaivanto kuoli viime perjantaina 79-vuotiaana. Kaivanto kuoli vaikeaan sairauteen kotonaan Helsingissä. Hän oli 1900-luvun loppupuolen merkittävimpiä taiteilijoita Suomessa.
Tamperelaissyntyinen Kaivanto on kuolemansa jälkeenkin näyttävästi esillä. Hänen veistoksiaan on runsaasti esillä monissa kaupungeissa ja erityisen näkyvillä paikoilla. Hän elää kaupunkikuvassa.
Helsingissä Kaivonnon töihin ei voi olla törmäämättä. Hänen kookas Oodi 60 000 järvelle -veistos on hotellin edustalla Hesperiassa. 10-metrinen terästeos välkehtii auringossa kuin järven pinta. Toinen suuri teos on Forumin kauppakeskuskuksessa. Hopeiset sillat on lähes koko kauppakeskuksen korkuinen, se ylettyy lattiasta monen kerroksen halki lähes kattoon asti. Myös Kaupungintalan Virka-gallerian aulassa on huomiota herättävä työ: Ketju vuodelta 1971 esittää sormikoukkujen ketjua. 8,5-metrinen ketju kuvaa kansojen yhdistymistä. Teos on hyvin kaivantomainen, sillä taiteilija otti teoksillaan voimakkaasti kantaa muun muassa luonnon ja ihmisoikeuksien puolesta.
Kaivannon töitä on parhaillaan esillä myös Amos Andersonin taidemuseossa, jossa Kenen joukossa seisot? -näyttely keskittyy 1960- ja 1970-luvun kotimaiseen poliittiseen taiteeseen.
Kaivanto suunnitteli myös lavastuksia oopperaan, suunnitteli Tampereen Tapparan logon ja maalasi presidentti Martti Ahtisaaren muotokuvan.
Pauli Jokinen / Cult24
Kimmo Kaivannon teoksia Helsingissä (kuvat: Cult24):

Hopeiset sillat Forumin kauppakeskuksessa.

Ketju Kaupungintalon aulassa.

Oodi 60 000 järvelle hotellin edessä Hesperissa.
Tagged with: Kimmo Kaivanto
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















