Jazzrock-kitaristi John McLaughlin saapuu keikalle Suomeen

John McLaughlin ja The 4th Dimension -yhtye saapuvat marraskuussa keikalle Helsingin Finlandia-taloon. Kuva: Live Nation.
MUSIIKKI. Jazz-kitarataituri John McLaughlin julkaisee lokakuussa toisen albuminsa The 4th Dimension -yhtyeen kanssa.
Juhlistaakseen Now Here This -levyä John McLaughlin ja The 4th Dimension lähtevät kiertueelle, joka kaartaa loppusyksystä myös Suomeen. 70-vuotias McLaughlin yhtyeineen esiintyy Helsingin Finlandia-talolla marraskuun 19. päivä.
Soolouran lisäksi John McLaughlin tunnetaan yhtyeistään Shakti ja Mahavishnu Orchestra. McLaughlin on inspiroinut monia nykykitaristeja 1960-luvulta lähtien, ja hänet muistetaan myös pitkäaikaisesta yhteistyöstä Miles Davisin kanssa.
Uudella levyllä on havaittavissa McLaughlinin vuosikymmeniä jatkunut viehätys intialaiseen musiikkiin.
McLaughlinin itsensä mukaan Now Here This -levy on hänen tähänastisen elämäntyönsä kulminaatio.
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















