KIRJAT. Anna-Leena Siikalan Itämerensuomalaisten mytologia -kirja (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) antaa kokonaiskuvan suullisen runouden myyttisestä maailmasta ja sen sankareista itämerensuomalaisten kansojen keskuudessa.

Yhden yhtenäisen mytologian sijaan Siikala hahmottelee lukuisia itämerensuomalaisia mytologioita. Jumalsankareita ja maailmankaikkeutta koskevat myytit ovat aiheina yhteisiä. Kuitenkin tapa kuvata maailman syntyä, Ilmarisen urotöitä tai Väinämöisen matkoja vaihtelee vienankarjalaisten, pohjanmaalaisten ja virolaisten kansanrunoissa.

Itämerensuomalaisten mytologia pohjautuu Siikalan laajoihin tutkimusmatkoihin, joita hän on tehnyt 1990-luvulta alkaen suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa, muun muassa Siperiassa.

Siikala on pitkän ja kansainvälisen kulttuurintutkijauransa aikana tehnyt lukuisia tutkimusprojekteja, kirjoittanut tieteellisiä julkaisuja ja toiminut folkloristiikan professorina neljässä yliopistossa.

Itämerensuomalaisten mytologia -kirja julkaistaan marraskuun 26. päivä.

Powered By DT Author Box

Kirjoittanut Cult24

Cult24

Comments are closed.