Helsinki venäläisten lemmikki – suositumpi kuin Lontoo ja Berliini

Helsinki on venäläisten keskuudessa suositumpi kuin Berliini ja Lontoo. Kuva: Cult24
MATKAILU. Helsinki ei mahtunut muiden Pohjoismaiden viime vuoden kahdenkymmenen suosituimman ulkomaan matkakohteen listalle, mutta venäläisten tilastosta Helsinki löytyy peräti sijalta seitsemän. Asia selviää hotellivaraussivusto Hotels.comin tuoreesta Hotel Price Index -raportista.
Venäläisten matkailijoiden määrä Helsingissä näkyy paitsi katukuvassa, myös hotellihuoneiden varaustilastossa. Helsinki kohosi venäjänkielisen Hotels.com-sivuston seitsemänneksi suosituimmaksi ulkomaan kohteeksi. Taakse jäivät esimerkiksi Lontoo, Barcelona, Amsterdam ja Berliini. Lista perustuu sivuston kautta varattujen hotelliöiden määrään vuonna 2011.
Helsinki ei hiukan yllättäen mahtunut minkään muun Pohjoismaan kahdenkymmenen suosituimman ulkomaankohteen joukkoon. Sen sijaan Tukholma löytyy tanskalaisten listan sijalta 9 ja Kööpenhamina ruotsalaisten listan sijalta 5. Tanskan ja Ruotsin pääkaupungit kohosivat myös suomalaisten ja norjalaisten kymmenen kärkeen – Norjassa peräti kärkikuusikkoon.
Oslo ja Reykjavik eivät yltäneet minkään muun maan Top 10 -listalle. Suomalaisten listalla Oslo löytyy sijalta 12, Tanskassa ja Ruotsissa se mahtuu juuri ja juuri kahdenkymmenen kärkeen.
Klassikkokaupungit pitivät pintansa
Eurooppalaisissa tilastoissa suosituimpia kohteita olivat klassikkokaupungit New York, Lontoo, Pariisi ja Rooma. Myös Berliini, Barcelona, Praha ja Amsterdam löytyvät monen Euroopan maan listalta. Las Vegas, San Francisco, Miami ja Los Angeles seurasivat New Yorkia kiinnostavimpina yhdysvaltalaisina kohteina. Pohjois-Amerikan lisäksi muiden maanosien kohteita ei eurooppalaisissa kärkikahinoissa juuri näy.
– Uusia matkailutrendejä ja suosikkikohteita nousee joka vuosi, mutta siitä huolimatta perinteiset suosikit pitävät hyvin pintansa. Todellinen klassikko ei vanhene koskaan, toteaa Yvonne Bonanati Hotels.comilta.
Cult24
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















