Cannesin pääpalkinto Michael Haneken Amour-elokuvalle – katso traileri
ELOKUVA. Cannesin elokuvajuhlat on saatu päätökseen ja samalla festivaalin palkinnot on jaettu. Juhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun, sai itävaltalainen ohjaaja Michael Haneke elokuvallaan Amour. Elokuva saa Suomen ensi-iltansa alkuvuonna 2013.
Parhaan miesnäyttelijän palkinnon sai tanskalainen Mads Mikkelsen elokuvasta Jagten (Jahti).
Parhaan naispääosan palkinto jaettiin tänä vuonna kahden näyttelijättären välillä, kun Chistina Flutur ja Cosmina Stratan palkittiin rooleistaan elokuvassa Beyond The Hills.
Kaikki palkitut näet täältä.
Alla voit katsoa miltä vuoden voittaja näyttää trailerin perusteella.
Cult24
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















