Baletin juhlavuosi huipentuu Lumikuningattareen – lavalla myös Krista Kosonen

Bostonin baletti saapuu Helsinkiin vierailulle. Kuva: Rosalie O’Connor, Boston Ballet
BALETTI. Suomen Kansallisbaletti jatkaa 90-vuotisjuhliaan koko kuluvan vuoden ajan. Juhlavuosi huipentuu marraskuussa baletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven kantaesitysteokseen Lumikuningatar, joka on suunnattu koko perheelle. H. C. Andersenin satuun perustuvaan teokseen musiikin säveltää Tuomas Kantelinen.
- Lumikuningatar on aina kuulunut lempisatuihini – se on vaikuttava rakkauden sekä lasten viattomuuden ja voiman ylistys, kertoo Kenneth Greve.
Sadun taikamaailmaa ovat mukana luomassa pukusuunnittelija Erika Turunen ja valaistussuunnittelija Mikki Kunttu. Kansallisbaletin tanssijoiden lisäksi näyttämöllä nähdään muun muassa Minna Tervamäki ja näyttelijä Krista Kosonen.
Syyskauden ensimmäinen ensi-ilta on 21. syyskuuta Ivan Liškan Le Corsaire (Merirosvo). Marius Petipan klassikkoa 1800-luvun lopulta ei ole Kansallisbaletissa aiemmin nähty. Kauden kolmas ensi-ilta on nykytanssikokonaisuus Bella Figura. Kauden ohjelmistossa on lisäksi muun muassa John Crankon rakastettu Romeo ja Julia sekä Sir Kenneth MacMillanin aistillinen Manon.
Syyskauden alussa Kansallisbaletti on kutsunut vierailulle yhden Pohjois-Amerikan merkittävimmistä balettiseurueista, Bostonin baletin. Kyseessä on seurueen ensimmäinen vierailu Suomessa. Suomalaissyntyisen Mikko Nissisen vuodesta 2001 johtama seurue esittää päänäyttämöllä kolmeen otteeseen neljän teoksen kokonaisuuden, joka sisältää sekä neoklassista balettia että nykytanssia.
Lisätietoa ohjelmistosta Kansallisbaletin kotisivuilta.
Cult24
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















