Ateneumilla ei enää varaa Schjerfbeckeihin

Helene Schjerfbeckin näyttely jatkuu Atneumissa lokakuuhun asti. Kuva: Cult24
KUVATAIDE. Ateneumissa alkaa 1. kesäkuuta kaikkien aikojen suurin Helene Schjerfbeckin maalauksia esittelevä näyttely. Mukana on maalauksia taiteilijan koko uran varrelta.
Ateneumilla on hallussaan maailman suurin Schjerfbeck-kokoelma, joista iso osa on näyttelyssä esillä. Katsojia hemmotellaan muun muassa teoksella Haavoittunut soturi, jonka Ateneum hankki kokoelmiinsa lähes 130 vuotta sitten. Se oli ensimmäinen Schjerfbeckin maalaus, jonka Ateneum osti. Nykyisin Schjerfbeckin maalauksista maksetaan niin kovia hintoja, että ne ovat museon tavoittamattomissa.
- Schjerfbeckin teokset alkavat olla meidän ulottumattomissa, määrärahat eivät enää niihin riitä, kertoo Ateneumin johtaja Maija Tanninen-Mattila.
Kesän jättinäyttelyssä on esillä yli 300 Schjerfbeckin maalausta. Valtava määrä teoksia on näyttelyssä intendentti Leena Ahtola-Moorhousen uupumattoman työn ansiosta. Hän on tutkinut Schjerfbeckiä pitkään ja jäljittänyt teoksia.
- Yli 120 näyttelyn teosta, eli lähes puolet, on yksityiskokoelmista. Olemme erittäin kiitollisia, että saimme yksityisiltä niin paljon teoksia mukaan, Leena Ahtola-Moorhouse kiittelee.
Esillä on runsaasti teoksia, joita ei aikaisemmin julkisesti juuri ole ollut mahdollista nähdä.
- On kiva esitellä näitä teoksia yleisölle, mutta on myös mukavaa näyttää tutkijoille näitä harvinaisempia töitä, sanoo Maija Tanninen-Mattila.
Näyttelystä on tehty myös lähes 400-sivuinen kuvakirja, joka juhlistaa taiteilijan 150-vuotisjuhlaa. Pelkästä kesänäyttelystä ei ole kyse, sillä Schjerfbeckit ovat Ateneumissa esillä 14. lokakuuta asti.
Pauli Jokinen/Cult24
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















