Anssi Kelan uudella levyllä räp-vaikutteita

Anssi Kela tekee levyä ja kirjaa. Kuva: Risto Vauras
MUSIIKKI. Anssi Kela rustaa parhaillaan tekstiä uuteen kirjaansa ja tekee kappaleita uudelle levylle.
- Olen viimeiset puoli vuotta kirjoittanut seuraavaa kirjaani, mutta on tulevalle levyllekin jo jonkin verran kappaleita valmiina. Niissä aiheet ovat aiempaa yhteiskunnallisempia.
Anssi Kelan esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa ilmestyi elokuussa 2008. Vuotta myöhemmin hän julkaisi neljännen albuminsa Aukio. Kirjan vaikutuksesta albumista tuli levyn mittainen tarina.
- Aukio oli kiintoisa kokeilu siitä, miten pitkälle tarinankerronnan voi popkappaleissa viedä. Seuraavalla levylläni puolestaan voi kuulla vaikutteita suomirapista. Innostuin rapista jonkin aikaa sitten, koska se tuulettaa hyvällä tavalla kotimaista tekstikenttää.
Suomalaista lyriikkaa Kela ei tulevaisuudessakaan näe katoavana luonnonvarana.
- Niin kauan kuin suomalaiset puhuvat suomea, meillä tulee olemaan myös äidinkielellämme esitettyä musiikkia. Tekstit kehittyvät ja muuttuvat, mutta ne eivät häviä.
Vieraana Tarinankertojat-klubilla
Anssi Kela saapuu Tarinankertojat-klubin tähtivieraaksi helsinkiläiselle Kulttuuritehdas Korjaamolle tiistaina 10. huhtikuuta.
Illan aikana muusikko koostaa legendaarisimpien kappaleidensa esittämisen lomassa ajatuksia rock-unelmastaan ja paljastaa tarinat hittiensä taustalla.
- On hienoa, että tekstittämistä nostetaan esiin keikoilla. Monesti tututkin kappaleet kuulee aivan uusin korvin, kun oppii, millaisia asioita sanoitusten takana oikeasti on”, Kela sanoo.
Cult24
Anssi Kela Korjaamon Tarinankertojat-klubilla 10.4.
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















