10 tärppiä Radion sinfoniaorkesterin ensi kauden konsertteihin

RSO:n ensi kausi tuo mukanaan kantaesityksiä, kuoroteoksia ja Bartók-festivaalin. Kuva: Taavetti Alin ja Samuli Skantsi.
MUSIIKKI. Radion sinfoniaorkesteri aloittaa konserttikautensa 2012–2013 elokuussa. Tulevan kauden ohjelma sisältää muun muassa András Schiffin Bartók-festivaalin, Kaija Saariahon 60-vuotiskonsertin sekä huippusolisteja Yuja Wangista Leonidas Kavakokseen ja Ismo Alankoon. RSO:n päävierailijana aloittavan Hannu Linnun lisäksi orkesteria johtavat muun muassa Sakari Oramo, Esa-Pekka Salonen, Vladimir Fedosejev ja Sir Roger Norrington.
RSO:n konsertit ovat syksyllä vuoden täyttävässä Musiikkitalossa. Uusi talo on täyttänyt orkesterin toiveet.
- Meidän on nyt mahdollista keskittyä pääasiaan eli tarkkaan ja herkkävaistoiseen musisointiin huipputasolla. Uusi aikakausi on alkanut orkesterin kehityksessä, toteaa konserttimestari Petri Aarnio.
10 tärppiä RSO:n kauden 2012-2013 ohjelmistoon:
1. Unkarilainen pianovirtuoosi András Schiff tuo joulukuussa Helsinkiin kolmen konsertin Bartók-kokonaisuuden, jonka hän juuri esitti New Yorkin filharmonikkojen kanssa.
2. Kapellimestari Sir Roger Norringtonin konserteissa kuullaan syksyllä Beethovenia ja keväällä Schumannia.
3. Kaija Saariaho täyttää tulevana syksynä 60 vuotta. RSO:n juhlakonsertin 19.10. johtaa Esa-Pekka Salonen ja solistina laulaa Dawn Upshaw. Konsertin ohjelma on yllätys päivänsankarille ja se julkistetaan vasta konserttiviikolla.
4. Kauden ensimmäinen Yleisradion tilaama kantaesitys kuullaan avajaiskonsertissa 7.9., jolloin ohjelmassa on Veli-Matti Puumalan orkesteriteos.
5. Lokakuussa jatkuu Yleisradion mittava sävellystilaushanke, jossa viideltä suomalaiselta säveltäjältä on tilattu elokuvamusiikki kotimaisten mykkäelokuvien valioihin. Nyt vuorossa on 1922 valmistunut Amor Omnia, johon musiikin on säveltänyt Lotta Wennäkoski.
6. Kevätkauden kantaesityksiä ovat 75 vuotta täyttävän Paavo Heinisen kaksi teosta solisteille, kuorolle ja orkesterille sekä Aulis Sallisen uusi teos käyrätorvelle ja laulajalle.
7. Huhtikuun Kirkko soikoon -festivaalilla RSO esittää Jyrki Linjaman kuoroteoksen Vanitas. Kansainvälistä kuorotaitoa saadaan Pietarista, kun RSO:n vieraaksi Kirkko soikoon -festivaalin konsertteihin 24.–25.4. saapuu Mariinsky-teatterin mieskuoro.
8. RSO ja Ismo Alanko esittävät marraskuussa Alangon lauluja Susanna Mälkin johdolla. Yleisradio on tilannut lauluihin orkesterisäestykset kotimaisilta säveltäjiltä. He ovat Ismo Alangon toiveen mukaisesti saaneet vapaat kädet muokata teoksista uudenlaisia taiteellisia kokonaisuuksia.
9. Vuosien tauon jälkeen viulistilegenda Leonidas Kavakos vierailee RSO:n solistina ja soittaa Mozartin kolmannen viulukonserton itse johtamassaan konsertissa.
10. Elokuussa RSO esittää huippusolistien kanssa Bill Violan visualisoiman ja Peter Sellarsin ohjaaman Wagnerin Tristan ja Isolden Helsingin juhlaviikoilla sekä Tukholman Itämeri-festivaalilla. Orkesteria johtavan Esa-Pekka Salosen mukaan lavalla on hänen unelmakokoonpanonsa tähän teokseen.
Cult24
MUSEOT & NÄYTTELYT (katso kaikki)
- Taiteilija Anna-Lea Kopperi jakaa tammia ilmaiseksi
- Vanhanajan kevätjuhla koko perheelle Lasten kaupungissa
- Checkpoint Helsingin toiminta vakiintuu: toiminnanjohtajaksi on valittu Tiina Erkintalo
- Kartta-aarteita A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta Suomen kansallismuseossa
- Taidehallissa perhepäivä 4. toukokuuta
TEATTERI & TANSSI
- Visuaalisen teatterin kärkinimi WHS vierailee Kansallisteatterissa toukokuussa
- KOM-teatterin syyskauden ensi-ilta on Okko Leon Orkesteri
- Ryhmäteatterin syksyn 2013 ensi-iltana Juha Kukkosen Lähes onnellinen mies
- Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tulee syksyllä Kansallisteatteriin
- URB 13 järjestetään taas elokuun alussa
MUSIIKKI
- Helsingin Barokkiorkesteri esittää ja levyttää Joseph Martin Krausin teoksia Monica Groopin kanssa
- Tapiola Sinfonietta kantaesittää Kirmo Lintisen klarinettikonserton
- Wildlife-festivaali yhdistää rytmimusiikin ja katutaiteen
- Apocalyptica ja Avanti! lähtevät yhteiskiertueelle
- Onko Mikko Pettinen soultaivaan uusi kiintotähti? Katso video
ELOKUVA & TV
- Näin suomalaiset käyvät elokuvissa - Kotimaisen elokuvan yleisötutkimus julkistettu
- Ulla Simonen DocPoint –festivaalin taiteelliseksi johtajaksi
- Belgialainen live-elokuva Kiss & Cry Espoo Cinéen
- Kansainvälisiä huippuja ja Kuuba-huumaa Animatricksissa
- Huhtikuun Night Visions -festivaalin lopullinen ohjelmisto julki
MUU KULTTUURI
- Kulttuurijournalismin mestarikurssilaiset valittu - katso ketkä pääsivät
- The Tall Ships Races tuo purjelaivat jälleen Helsinkiin
- Ihmisoikeudet esillä Maailma kylässä -festivaalilla
- Maailma kylässä ja Teatris tuovat Helsinkiin yli sata teatteriesitystä
- Helsingin juhlaviikkojen ohjelma julkaistu - mukana Yoko Ono
Uusimpia arvosteluita
















